Zorro-kettu

Zorro-kettu ja Harmipussi

Julkaisimme elokuussa 2017 lastenkirjan nimeltä Zorro-kettu ja Harmipussi.

Kirjamme on suunnattu noin 4 – 100 vuotiaille. Se käsittelee meille kaikille tärkeitä asioita useilla tasoilla, jotka aukeavat kirjan tarinasta eri ikäisille eri tavoin.

Pikkukettu Zorro on kotimatkalla, kun kaksi ilkimystä yllättää sen. Kiusaajat ovat outoja, Zorro ihmettelee.

Illalla äiti kertoo Zorrolle yllättävän tarinan pussinäädästä nimeltä Rontti, joka on väsynyt olemaan ilkimys. Rontin pelastajaksi löytyy tähtihäntäinen Bluu, joka osaa tehdä revontulitaikoja!

Taika ja lempeät lampaat auttavat Ronttia päästämään irti pahasta olostaan ja ilkeilystä. Zorro oivaltaa, että puhuminen ja kuunteleminen auttavat, vaikka onkin asioita, joiden ymmärtäminen on vaikeaa.

Silti monimutkaisiinkin asioihin voi löytyä yksinkertaisia ratkaisuja.

ISBN: 978-952-68809-0-7

Zorro-kettu ja Harmipussi sopii ääneen luettavaksi. Tarinan ja hahmojen tarkoitus on herättää pohdintaa tunteista ja niiden aiheuttamista reaktioista. Kirjan kysymykset johdattelevat keskustelemaan niistä. Ääneen ihmettely on mahdollisuus uusiin oivalluksiin niin lapselle kuin aikuisellekin. Kirjan lopussa kerrotaan Rohkean sydämen avaimesta. Se ja yhteiset lukuhetket ovat aarteita, joilla voi avata myös tunteiden ja kokemusten näkymättömiä lukkoja.

– Salme Honkanen

Arvosteluita

Kirja tunnekasvatuksen tueksi: Zorro-kettu ja harmipussi

Tuntuu, että tunnekasvatus on nyt kovasti pinnalla, mikä on mielestäni hyvä asia. Aiheesta järjestetään kursseja vanhemmille ja kasvattajille, ja myös lastenkirjojen joukosta löytyy kirjoja, jotka on tehty vartavasten sillä ajatuksella, että ne auttavat lapsia ymmärtämään omia tunteitaan ja niiden aiheuttamia reaktioita.